Nyt olen vielä enemmän vakuuttunut siitä että mun vauva on hävinnyt ja tilalle olen saanut mahtavan harrastekoiran! Eilen alkoi meidän kauan odottama toko-ryhmä. Meidän lisäksi ryhmässä on kolme muuta koirakkoa, sheltti Tinka, cockeri Iisa ja labbis Otso. Onneksi saatiin toinenkin uros ryhmään niin saadaan kunnolla häiriötä kun Ahtin mielestä jätkät on niiiin pahoja. Treenataan nyt uusien sääntöjen ALO-liikkeitä kuntoon.
Aluksi otettiin paikkista, ei olla koskaan ennen otettu paikkamakuuta muitten kanssa ja vasta alotettu yksinkin treenaaminen kotona pihalla ja hyvinhän se siellä kotona on mennyt. Ensin laitettiin jokainen yksitellen koirat makaamaan ja poistuttiin ohjaajat samanaikaisesti niinkuin uusissa säännöissä. Hyvin herra makasi, otin lyhyen matkan vaan varmuuden vuoksi ja kun palattiin koirille niin jokainen yksitellen otti koiran perusasentoon. Seuraavaksi sama homma ja yksitellen kutsuttiin koirat luokse, ja herra taas pysyi vaikka muut kutsuttiin luokse ja tuli ekalla käskyllä perusasentoon. Otettiin vielä kolmas kerta ja siinä kohtaan Ahti ennakoi "jaa taas pitää mennä mamman luokse perusasentoon" vein takaisin ja sen jälkeen kävin vahvistamassa makuuta pari kertaa.
Seuraavaksi otettiin kapulan pitoa. Edistystä tässäkin asiassa ja nyt vahvistetaan piidon lujuutta niin että en anna kapulaa Ahtin suuhun vaan vien sen vähän Ahtin suun eteen ja se joutuu sen itse ottaa multa.
Sitten vielä hyppy. Ei olla koskaan otettu hyppyä muuten ku rally-tokossa ja nyt siis ensimmäinen kerta kun otettiin kutsu-hyppy. Jätin Ahtin istumaan ja kutsuin toisella puolella "hyppy, sivu" ja siinähän se sitten möllötti perusasennossa kun oli hypännyt. Toisella kertaa taas ennakoi ja hyppäsi ja tuli sivulle. Vahvistin pari kertaa vielä odottamista ja kävin hypyn toisella puolella ja sitten aina takaisin palkkaamaan.
Oli kyllä onnistuneet treenit ja saa taas olla ylpeä tuosta piskistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti