perjantai 16. tammikuuta 2015

Vihdoinkin

Vihdoinkin raskas kouluviikko on takanapäin! Huh Huh, kyllä ottaakin voimille lähteä Kannusta kohti 05:30 ja olla taas kotona joskus 19:00 aikaan..Pää on taas pyörällä kaikesta uudesta mitä tuli opittua. Ahtikin oli koulussa mukana ke-pe vähän oppimassa tapoja, ihme ja kumma rähinä väheni niin kuin toivoinkin ja osasi jopa teoriatunneilla rauhoittua viereen nukkumaan.



Tänään perjantaina myös Nessa pääsi mukaan kouluun kun oltiin aamupäivä hallilla. Nessa pääsi agiradalle ja otettiin vähän irtoamista ja alkoihan se onnistua, huomattavasti helpompaa kun on apuohjaaja palkkaamassa ja pitämässä tuota ad/hd makkaraa välillä paikallaan  ettei joka lähdöstä karkaa. Kyllä tuo neiti vaan nauttii tuosta agilitystä, kunpa päästäisiin kesäksi johonkin ryhmään reenaamaan niin saatettaisiin edistyäkkin kun tuo yksin reenaaminen on vähän haasteellista just palkkausten suhteen yms.. No Nessa alkaa taas olla aikalailla jumissa ja onkin jo ollut jonkun aikaa sain siis Vihdoinkin tilattua sille hieroja ajan jo ensiviikolle, otetaan nyt oikeen kunnon hierontasarja ja ens kuulle vielä kaksi hierontaa niin ehkä pysyis jumit hetken taas poissa.
Ja Vihdoinkin Nessa oli välillä jopa hetken hiljaa odotellessa kun muut teki rataa! Se on tuolle neitille suuri saavutus ja tuonkin pahan tavan saisi nopsaa kitkettyä pois kun vaan jaksaisi panostaa asiaan niin kuin tänään tein, kun Nessa haukkui siirryin kauemmas siitä ja kun oli hiljaa palkkasin nakilla ja kehuilla. Maltti on valttia.
Vihdoinkin Ahti alkoi leikkiä! Kuinka onnellinen omistaja voikaan olla kun koira menee varastamaan reenitaskusta LELUN ja lähtee rällättään! Ihana nuori mies <3
Vihoinkin huomenna on meidän ensimmäiset Rally-toko kisat Ahtin kanssa! Jännittää niin maan perkeleesti tuo huominen.. Kyllähän tuo koira osaa, tiedän sen mutta mikä ihmeen aivopieru muhun aina iskee kisatilanteissa se on vielä mysteeri.. Saa nähdä kuinka huomenna käy!
Eilen käytiin hallilla reeneissä ja hyvin meni, tehtiin kunnon rata ilman palkkauksia ja oltiin kuin kisatilanteessa, valmentaja oikeen täytti arvostelulomakkeetkin meille. 81/100 pistettä tuli vaikka tuntui että aivan perseilleen meni! Pitää vaan muistaa se että käskyjä saa antaa MONTA ja koiraa SAA ja Ahtia varsinkin PITÄÄ kehua paljon, mielellään kokoajan. Käsimerkit on muistettava ja jos kontakti häviää saan taputtaa reiteen tai napsutella sormia, mulla on vaan se _paha_ tapa nykästä hihnasta "tänne" no siitähän ne miinukset sitten ropisee meille! Kunpa vaan muistaisin pysyä rauhallisena ja saada Ahti kunnon vireeseen (lelulla leikkimisellä kun se kerran sen hiffas<3) ja innostumaan, ollaan me vähän kumma parivaljakko..
ja Vihdoinkin uudet TOKO-säännöt tulivat, me tykätään!! Nyt vaan reeniä, reeniä ja reeniä ja onneksi meillä alkaa uusi TOKOryhmä toukokuussa niin saadaan ryhmssä reenata ja ehkä voitan tän mun jännityksen ja päästään vielä joskus se TOKOkin korkkaamaan. Saa nähä mitä aika tuo tullessaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti