sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

kolmas kerta toden sanoo

Eilen kisasin ensimmäistä kertaa niin että olin ilmoittanut molemmat koirat samoihin kisoihin, tämähän lisäsi jännitystä entisestään. En nukkunut yötä ennen ja aamupalakin tökki ja jäi syömättä. Hallille kun pääsin ilahduin positiivisesti, paikalla oli tosi vähän koiria ja alue oli hyvin rajattu että tulisi mahdollisimman vähän häiriötä. Rata vaikutti tosi kivalta, paljon käännöksiä ja pysäyttävät tehtävät ei ollu niitä vaikeimpia ja juokseminen vasta loppuun niin ei haittaa vaikka kierrokset nousee vähä liian korkeelle. 
Ensin koirista radalle pääsi Ahti, 3 miinuspistettä taluttimen kiristymisestä tuli heti alussa, 6. ja 9. kyltin uusin ja sitten vielä yksi taluttimen kiristyminen ja lopussa maaliviivan ylittämisessä Ahti juoksi hieman kaukana musta eli vilä -1p. Kokonaisvaikutelmasta vähennyksiä tuli -2, 9. kylttiä uusiessa joku murisi takana ja Ahti päätti vastata, jollekkin muulle tuo voisi olla maailman loppu mutta oon ylpee että tuo räkänokka keräs itsensä tuon jälkeen ja jatko radan mallikkaasti loppuun mitä ei todellakaan ois kyennyt tekemään vielä ihan vähän aikaa sitten. Pisteet 88/100
Nessan kohdalla tiesin jo valmiiksi että pikku virheitä tulee paljon mutta sainkin yllättyä neidin kohdalla, se toimi hyvin vaikka mää mokailin hihnan kanssa niin että se ensin joutui Nessan jalkojen väliin jo ensimmäisellä kyltillä kun se kiersi takaa, koitin siinä korjailla hihnaa ja kuinkas kävikään?! Se joutui myös takatassujen väliin, Nessa onneks hyvin korjaa itse lenkilläkin jos hihna joutuu jonnekkin väliin ja sain sen ulkokautta napattua takaisin pujottelun aikana jossa meiltä vähennettiin 2p, 4. kyltillä Nessa istui vinoon -1p myös uusimisella josta -3p. 5. kyltinkin uusin ja talutin kiristyi eli -3p ja -1p, 6. kyltillä annoin pari käskyä ennen kuin Nessa istui, mutta istui kuitenkin sen aikaa kun kiersin sen mitä se harvemmin malttaa tehdä, tästä kyltistä yhteensä -3p. Tästä edespäin mentiinkin mallikkaasti 10. kyltille asti jota pitikin nuuhkaista eli -1p ja juosten pujottelussa alkoi vähän kierrokset nousta ja -2p. Pisteet 84/100
 Pieniä virheitä on paljon, mutta onneks ne on vain pieniä ja saadaan korjattua kun vaan tehdään töitä niitten eteen. Jotenkin mulla on herännyt aivan uusi polte reenata ja jopa kisata Nessan kanssa, meillä on nykyään aivan erilainen yhteys kuin ennen kun en ole ollut sille niin tiukka, huomaa että Nessakin on alkanut nauttia rally-tokosta eikä vaan rauhoittele ja komenna mua koko aikaa.
 
Tuomarin kommentit:
Ahti: Iloista hännänheilutusta viimeiseen uusimiseen saakka, vähennykset keskittymisen herpaantumisesta.
Nessa: Kiva suoritus, pieniä epätarkkuuksia.
 


 
Nämä olivatkin jo Nessan kolmannet kisat ja vihdoinkin saatiin se tulos, ehkäpä mun ois jo aika alkaa luottaa tuohon piskiin koska nyt se on alkanut näyttää että kyllä se osaa eikä ole mikään "menetetty toivo" niin kuin kaikille aina toitotan. Ahtille tämä oli jo toinen hyväksytty tulos ja seuraava joudutaankin jo hakea joltakin muulta tuomarilta kuin Tytiltä. Odotan jo innolla kesän kisoja ja toivon että monet niistä järkättäisiin pesäpallokentillä/parkkipaikoilla tms paikoissa jossa itsekkin voi käydä harjottelemassa. Tarkotus olisi yrittää ainakin Kalajoen ja Sievin kisoihin. Nyt pääsi kyllä melkonen kisakärpänen puraisemaan ja kun on oivaltanut mitä tehdä kummankin kanssa, Ahtia saa sytytellä oikeen kunnolla vielä radallakin ja Nessaa saa rauhoitella sen minkä kerkeää.
Kaksi niin erilaista, kaksi niin samanlaista <3


2 kommenttia:

  1. Onnea hienosta suorituksesta! Ratakin näytti mukavan vaihtelevalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja itsekkin tykkäsin radasta tosi paljon! :)

      Poista