Ensimmäinen corgi meille tuli kun olin juuri aloittamassa ala-asteen ensimmäisen luokan, iki-ihana Viki (Puksipuun Wigglytuff) jota olin kinunut vuosia. Koiraahan kuului kinua niinkuin kaikki muutkin lapset teki jota ei ollut siunattu perheeseen jossa jo ennestään oli koira/koiria. Samoihin aikoihin meille muutti myös ensimmäinen glennimme Donna (Gleann Duplo). Kaksi villiä koiranpentua (ja naskalihampaat) ja mun herkät nilkat, aloin itkeä että palautettaisiin nuo hullut koirat, varsinkin tuo sairas corgi joka kokoajan oli nilkoissa kiinni ja juoksin aina sitä pakoon sohvan selkänojalle isumaan. No onneks äiti on jäärä niinku minäkin ja pidettiin koirat vaikka tytär olikin eri mieltä asiasta sillä siitähän se mun rakkaus koiria, ja varsinkin corgeja kohtaan alkoi. Viki rauhottui todella nopsaa ja olikin vähän sellainen "vanhana syntynyt" ja oppi todella nopsaa. Myöhemmin alkoi kiinnostus näyttelyitä kohtaan ja aloin kiertää juniot handler kehiä Vikin kanssa, myös agia ja perus tokoa höntsäiltiin sen verran ku tollanen ala-aste ikäinen voi tehdä. Viki sai myös pari pentuetta meillä joten kasvatustyöhön olen tutustunut jo pienestä pitäen. Aikaa kului, ja Viki lopetettiin sairauden takia joka oli todella rankkaa mulle, eläinlääkärissä se nukkahti ikiuneen mun sylissä. Päätinnettä en halua koiraa, en ainakaan corgia sillä se muistuttaisi liikaa Vikistä.
18 vuotiaana muutin pois kotoa ja aloin harkita koiran hankkimista, KUNNON koiran hankkimista. Corgia en enään halunnut. Mutta nopeaa se mieli muuttuu kun yhden kasvattimme omistaja soitti että oli luovuttanut jalostusoikeuden koirastaan yhdelle kasvattajalle ja Minnille olisi nyt tulossa pennut, no mitäpä minä tähän totean "-Varaa siitä mulle yksi pentu!" Eipä mennyt pitkää aikaa kun istuin jo Nummelassa pentulaatikon äärellä valitsemassa itselleni pentua. Se kaikista lihavin ja pörröisin oli tietenkin mun valinta! Ja kun tämä oli Vikille kovinkin läheistä sukua sen täytyi olla samanlainen vanhana syntynyt fiksu koira.. No kuinka kävikään? Sain mitä villeimmän ja kurittomimman koiran mitä kukaan voi saada! Nessa, se elämäni suloisin virhe. Sen kanssa oon niin monesti hakannu päätä seinään ja itkeny että miks ees koiran halusin.. Mutta niin monesti se on myös ollut se maailman paras koira jota en vaihtaisi mihinkään.
Kauheat karvanlähtöajat, ad/hd kohtaukset ja puoliksi syödyt korkokengät (sekä savupiippu), rapaa ja hiekkaa on joka paikassa ja kaikki ne muut asiat jotka vuosien varrella on kiristäny mun hermoja.. Kaiken tuon unohdan kun saan töitten jälkeen lösähtää sohvalle ja napata Nessan kainaloon, pitkillä metsälenkeillä, reeneissä, tai kun aamulla herään märän kuonon kosketukseen. Ei ilman corgia voi olla, elämähän ois aivan hullun tylsää jos Nessa ei piristäis (ja raivostuttais) mun päiviä
"-Toista tällaista hullua en kyllä IKINÄ hommaa!" No kukapa tuota enään uskoisi kun Nessaakaan mulle ei ikinä pitänyt tulla. Yksi kuva sai mun mielen muuttumaan, sen enempää siihen ei tarvittukkaan. "Fluffy poika" kuvaan facebookissa kommentoin että tuo on mun ♡ ... ja niinhän siinä sitten kävikin että kurvasin taas Nummelaan pentulaatikon äärelle hakemaan jo toista maastonakkiani! Samalla reissulla Nessakin astutettiin onnistuneesti ja maailmaan saapui 5 hullun ihanaa pemua lisää raivostuttamaan jonkun muun elämää. Ja Almanhan mä jätin sijoitukseen, eli ei tälle mun corgintäyteiselle elämälle loppua ole näkyvissä.
Aina välillä havahdun katsomasta "väärän rotuisia" koiria netistä.. mutta ei yksikään oo vielä säväyttänyt mua samalla tapaa ku nämä maastonakit ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti